Konala, Pitäjänmäki, Reimarla, HELSINKI

Uutiset

 Otsikko: Uusi lippukunnanjohtaja ja hallitus valittu
 Päiväys: 13.04.2010

Lippukunnan sääntömääräinen kevätkokous pidettiin tiistaina 13.4. Paikalle päätöksiä tekemään oli saapunut toistakymmentä lippukunnan jäsentä. 

Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esittelemät toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle toimintakaudelle sekä valittiin uusi lippukunnanjohtaja ja hallitus. Uudeksi lippukunnanjohtajaksi valittiin Panu Kantola. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Vesku Murtovaara, Jarkko Jyrhämä, Maiju Tunkelo, Simo Ortamo, Lotta Klemetti ja Elina Leinonen. Ensimmäiseksi varajäseneksi Olli Laitio ja toiseksi varajäseneksi Lari Jyrhämä. Valitut henkilöt pääsevät aloittamaan työskentelynsä uudella kokoonpanolla 1.6.2010. 

Onnittelut uudessa pestissä aloittavalle Panulle sekä koko hallitukselle valinnasta. Ei muuta kuin täydellä innolla kohti uuden toimintakauden haasteita.


Panu kynäilee
Panu

© Partiolippukunta Jeanne d'Arc 1938-2017 | www-toimikunta