Konala, Pitäjänmäki, Reimarla, HELSINKI

Historia

Jeanne

Partiolippukunta Jeanne d'Arc on Helsingin Konalassa, Reimarlassa ja Pitäjänmäellä toimiva yhteislippukunta. Lippukunta tunnetaan myös nimillä Jd'A ja Jannen Nakit. Alunperin Helsingin katolisena tyttölippukuntana tunnettu lippukunta vaihtoi nimensä muotoon Jeanne d'Arc. Nimi periytyy Orleansin neitsyeltä, joka on ranskalainen katolinen pyhimys.

Jd'A:n lippukunnanjohtajat
Jd'A:n kesäleirit



Perustaminen

Vuonna 1938 perustettiin katolisen kirkon piirissä partiolippukunnat tytöille ja pojille. Poikalippukunnan nimeksi annettiin Myrskylinnut, nimi tosi vaihdettiin joulukuussa 1940 lpk Eränkävijät-nimeen. 1960-luvulla tämän lippukunnan toiminta sammui.

Tyttölippukunta sai nimekseen Katoliska Scoutflickor - Katoliset Partiotytöt, jonka johtajana ensimmäiset vuodet toimi Unga Appelquist (os. Ahlfors). Lippukunnan muina johtajina toimi ennen sotaa ja sen aikana mm. Marita Sergelius (nyk. Tikanvaara), Ingegärd Lodenius (nyk. Luther), Gundvor Nordström (nyk. Nordström-Öhrbers) ja tonttujohtajana Elisabeth de Godzinsky. Taustayhteisönä toimi katolinen kirkko Suomessa ja kolo sijaitsi Pyhän Henrikin kirkon suojissa Tehtaankadun varrella. Osa jäsenistöstä oli sisarten pitämän lastenkodin lapsia ja osa taas katolisten perheiden jälkeläisiä.

Perustamisvuonna, jolloin lpk liittyi Suomen Vapaa Partioryhmä ry:n jäseneksi, kuului jäsenistöön 25 partiolaista. Vuoden lopussa oli jäsenmäärä noussut yhdellä, sillä johtajia oli 4, partiotyttöjä 10 ja tonttuja 12. Lpk:n perusväreiksi ja samalla huivin väreiksi hyväksyttiin Eränkävijöiden tapaan valkoinen ja kullankeltainen ja kelta-valko-vihreä lippu saatiin myös jo perustamisvuonna. Vierekkäiset värit muodostavat heraldisen virheen. Kuitenkin ne tulevat suoraan Vatikaanin vaakunasta ja otettiin sen vuoksi käyttöön.

Sota-aika

Talvisota vaimensi toimintaa hetkeksi, mutta 31.12.1940 oli johtajia 2, partiolaisia 14 ja tonttuja 14, joten vaikka johtajamäärä putosi puoleen, nousi jäsenmäärä vuoteen 1938 verrattuna neljällä. Rauhan aikaa ei kestänyt kovinkaan kauaa, ja Elisabeth de Godzinsky sai ottaa vastaan lpkj:n vastuullisen tehtävän näinä vaikeina aikoina, jolloin lpk:n toiminta oli välillä keskeytyksissä. Tällöin luotiin kuitenkin mahdollisuuksia toiminnan jatkamiselle rauhan tultua. Toiminta Eränkävijöiden, veljeslippukunnan kanssa oli kitkatonta, joten heidän johtajansa auttoivat myös sisarlippukuntaa mahdollisuuksiensa mukaan. Mm. Maija-Liisa Lehtokari toimi molemmissa lippukunnissa tarpeen vaatiessa.

Sotien jälkeen

Vuonna 1945 toiminta pääsi jälleen vauhtiin ja lippukunnanjohtajaksi tuli toimintatarmoinen Märta Aminoff. Tavanomaisten kokouksien lisäksi pidettiin retkiä Rekolassa, Stella Marisissa ja yleensä Helsingin ympäristössä. Vuonna 1946 pidettiin kesäleiri Janakkalassa af Enehjelmin omistamassa Monikkalan kartanossa. Tätä leiriä taustayhteisö tuki taloudellisesti, koska monellakaan lapsella ei olisi ollut muuten mahdollisuutta osallistua leirille. Tänä vuonna jäsenistön muodosti kolme johtajaa, 19 partiotyttöä ja neljä tonttua. Jäsenmäärä oli siis sama kuin perustamisvuonna. Vuonna 1946 Märta ja Britt Marie Aminoff ehdottivat lpk:n nimeksi ranskalaisen naispyhimyksen mukaan Jeanne d’Arc, joka hyväksyttiin SVPR:n keskusvaliokunnassa 14.10.

Seuraavana vuonna oli jäsenmäärä noussut yli puolella, sillä johtajia oli 3, partiotyttöjä 29, tonttuja 14, vaeltajia 8 ja mukana oli vielä joku passiivinen jäsen. Näin jäsenmääräksi oli tullut 55, jota voidaan pitää huippulukemana lpk:n silloisessa historiassa. Lippukunta osallistui 2.3. SVPR:n edustajakokoukseen ja lpkj valittiin SVPR:n tyttöjaoston edustajana SVPR:n keskusvaliokuntaan. Vuonna 1948 jäsenmäärä väheni 18, joista I lk:n merkin oli suorittanut 2, II lk:n merkin 4, III lk:n merkin 6 ja taitomerkkejä 16 partiolaista. Märta Aminoffista tuli SVPR:n KV:n varajäsen. Inkeri Virtanen toimi lpkj:na tämän jälkeen. Itse hän sanoo toimineensa Eränkävijöiden sudenpentujohtajana, mutta muut kertovat Inkun kantaneen lpkj:n vastuullista tehtävää aina lippukunnan toiminnan tyrehtymiseen saakka. Märta oli vielä v. 1949 KV:n jäsen, joten yhteys valtakunnalliseen partiotyöhön oli hyvä.

Toiminnan hiljainen aika

Vuosikymmenen vaihtuessa näivettyi lippukunta hiljalleen olemattomiin. Suurin syy oli siinä, että harrasteet muuttuivat tyttöjen kasvaessa ja Juventus Catholica, katolinen nuorisokerho, vei osan pystyvistä johtajista toimintansa piiriin.

Vuonna 1956 oli katolisen seurakunnan yhteyteen kirkkoherra Paus perustanut seurakunnasta erkaantuneen Eränkävijät lippukunnan tilalle Sanctus Fransiscus (SaF) lippukunnan. Sanctus Fransiscus lainasi osan jo kuihtuneen Eränkävijöiden tunnuksista, mm. sen alkuperäisen kelta-valkoisen huivin ja osan lipun teemasta.

Lippukunta herää jälleen eloon

Vuonna 1960 kirkkoherra Paus ja Märta Aminoff yrittivät aloittaa toimintaa uudelleen, saaden kokoon kaksi johtajakandidaattia, mutta asia raukesi kuitenkin. Vuosina 1968 - 1969 henkiin herättämistä yritettiin uudelleen, mutta tuloksetta. Vuonna 1970 asiasta tuli jälleen tosi, kun Sanctus Fransiscukseen perustettiin (tyttö-) Pääskyvartio. Koska poikalippukunnassa ei voinut olla tyttövartiota ja yhteislippukunnat eivät vielä olleet mahdolisia, niin lpk Jeanne d’Arc aloitti muodollisen toimintansa omana lippukuntana, tosin vain paperilla. Taustayhteisönä toimi Pyhän Marian srk, Meilahdessa. Lpk oli Töölön Partiotyttöpiirin jäsen ja toiminta tapahtui SaF:n puitteissa. Jd’A:n jäsenet käyttivät vuoteen 1972 Suomen Partiotyttöjärjestön hyväksymää sinistä huivia, jonka takakolmiossa oli lpk:n värit.

Vuonna 1971 Jd’A piti SaF:n kanssa talvileirin. Vakituisena leiripaikkana oli vuoteen 1974 saakka Somerniemen Palikainen. Pääskyvartio toimi aktiivisesti vj. Arja Palosen johdolla ja lpk:n lippu liehui 25.4. pidetyssä räntäsateisessa Yrjön päivän katselmuksessa hänen kantamanaan. Kesällä pidettin leiri Palikaisissa, jossa koko vartio oli mukana. Syksyllä annettiin SPJ:n ja SPTJ:n taholta lupa muodostaa yhteislippukuntia. Näin Jd’A:sta tuli SaF:n tyttöosasto.

Toiminta jatkui entisellään ja vartio pääsi muuttamaan Helsingin mlk:n (nyk. Vantaa) Hämevaaraan, josta tytöt olivat kotoisin. Kolona toimi Ahokkaan perheen omakotitalon yksi huone. Vuonna 1972 vartio siirtyi Espoon puolelle Lintuvaaraan leppävaaralaisen lippukunnanjohtajan tiloihin ja vj. Riitta Pakarisesta tuli tyttöjaoston johtaja. Toinen tyttövartio, Haamut, perustettiin syksyllä. Toiminta oli edellisten vuosien kaltaista kokouksineen ja leireineen. Talvella Jd’A:laiset saivat jälleen kaulaansa vanhan keltavalkoisen huivin, joka oli siis siirtynyt SaF:lle jo lpk:n perustamisen yhteydessä v. 1956.

Sudenpentuja

SaF:n alueosastot

Vuonna 1973 lpk Sanctus Fransiscus perusti entisten poika- ja tyttöosastojensa tilalle alueosastot. Tällöin Helsingin alueosastosta tuli Jeanne d’Arc ja Vantaan osastosta Tavastit. Uudeksi Jd’A:n johtajaksi nimitettiin Juan Kesti. Osastot olivat autonimisia ja toiminnassaan itsenäisiä. SaF muodosti tavallaan kaksi lippukuntaa, joista Tavastit voimakkaammaksi yksiköksi. Vuonna 1974 Jd’A:n johtajaksi tuli Tapio Vasenius ja tällöin osasto pieneni vartioon ja pieneen sudenpentulaumaan. Osasto ei enää järjestänyt omia tilaisuuksia, vaan osallistuivat pääasiassa Tavastien järjestämiin tilaisuuksiin. Syksyllä Jd’A:n johtoon astuu vj. Yrjö Gorski, joka toimii tehtävässään osaston lakkauttamiseen saakka.

Vuonna 1975 Tavastit eroavat SaF:sta omaksi Koivusissit ry nimiseksi lippukunnaksi Samalla osastojako päättyy ja niin Jd’A lopettaa jälleen toimintansa.

Jeanne d’Arc rekisteröityy

Vanha Mätski

Vuosi 1976 on lpk Jd’A:n kannalta tärkeä, sillä SaF:n toiminta vaikeutui Pyhän Marian kirkon korjausten ja Meilahdessa olevien useiden lippukuntien johdosta. Vanhempainneuvostoa ei enää saatu kokoon, joten monien vaiheiden jälkeen herää johtajaneuvostossa kysymys siirtää lpk toisiin ympyröihin. Useiden neuvottelujen tuloksena todettiin, että SaF:n nimen ja tunnusten toivotaan jäävän Katolisen kirkon haltuun. Niin 30.9. pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin, että johtajisto eroaa SaF:sta ja jatkaa toimintaa lippukunta Jeanne d’Arcina. Toimipaikkakunnaksi valittiin Konala (Yrjö Gorski asui Pitäjänmäellä) ja taustayhteisöksi lupautui Pitäjänmäen srk. Lpk rekisteröitiin ja lpkj:ksi valittiin Riitta Pakarinen ja lpkja:ksi Yrjö Gorski. Toiminta aloitettiin aluksi yhden sudenpentulauman (Lohikäärmeet) voimalla ja lpk:n jäsenmäärän muodosti 9 johtajaa ja 10 sudenpentua. Lpk otti osaa mm. Konala-Seuran näyttelyyn ja Konalan kirkolla pidettyyn itsenäisyyspäivän lipunnostoon. Vuoden (1977) vaihteessa perustettiin toinen sudenpentulauma (Peuhupennut) ja Vj-vartio Hunsvotit. VN perustettiin ja se sai puheenjohtajakseen Nils Ekroosin ja lpkj:na jatkoi Riitta Pakarinen-Laurla. Jäsenistöön kuului nyt 9 johtajaa, 4 vartioikäistä ja 20 sudenpentua, eli yhteensä 33 partiolaista. Yhteys SVPR:ään on pysynyt kiinteänä, sillä lippukunnasta on KV:ssa olleet Riitta ja Kari K Laurla.

Toiminta perustui kokouksiin, retkiin ja sudenpentujen kesäleiri Punasulanleiri II:een, joka pidettiin Lohjan Lohirannassa 7 - 10.7. Peuhupentujen kilpailupentue voitti Keravalla Uudenmaan partiopiirin järjestämän sudenpentujen partiotaitokilpailutn 22.5. Syksyllä perustettiin kaksi vartiota, Tigersit ja Kumppanit ja jäsenmääärä nousi 49. Johtajia oli 11, vartiolaisia 16 ja sudenpentuja 21. Toiminta on ollut aktiivista näinä vuosina, sillä leirien ja retkien lisäksi on järjestettu tempauksia ja erikoistilaisuuksia koko lippukunnalle. Lippukunnan täyttäessä 40 vuotta oli jäsenmäärä 60, josta johtajia on 14, nuoria johtajakandidaatteja ja vaeltajaikäisiä 5, vartioikäisiä 18, sudenpentuja 23 ja lisäksi VN:n jäseniä on 5. Enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta koulutetun johtajavoiman puute oli esteenä lippukunnan kasvamiselle.

Vuonna 1979 lippukunnan käyttöön saatu Eläke-Varman omistama kerhohuone helpotti huomattavasti lippukunnan tilanpuutetta. Nyt lippukunnan koko olisi enää johtajavoimista kiinni. Vaikka johtajia saatiinkin muutama lisää, katosi saman verran johtajia toiminnasta ja tilanne pysyi samana. Lippukunnanjohtajana vuodesta 1976 saakka toiminut Riitta Pakarinen-Laurla jatkoi vuoteen 1982 saakka. Toiminta lisääntyi koko ajan jäsenmäärän pikkuhiljaa kasvaessa.

Lippukunnassa osastojakoja

Seuraavana vuonna tehtiin lippukunnassa taas jako. Ensimmäisenä vuonna jako toteutettiin alueellisesti, toinen puoli oli Konalan osasto, jossa oli seitsemän vartiota ja toinen Riukutien osasto, jossa oli kolme vartiota. Seuraavana vuonna tämä aluejako kuitenkin purettiin ja vartiot jaettiin neljän ja viiden vartion joukkueisiin. Sudenpentuosasto kasvoi kasvamistaan. Laumoja oli jo kolme, sudenpentuja yhteensä 48. Kokouspaikkoina lippukunnalla olivat vartioilla Helsingin kaupungin Nuorisotila Kolkkapojantiellä, Eläke-Varman tila Kolo ja syksystä 1982 alkaen Hilatieltä pieni talo sekä sudenpennuilla Konalan koululta luokkatila ja Konalan kirkolta huone.

Suurena haaveena ollut lippukunnan oma kämppä laitettiin kahdeksankymmentäluvun alkuhämärissä lähtökuoppiinsa. Kämpän tontin ostoon tai vuokraukseen hankittiin rahaa. Tätä suoritti tehtävänsä mukaisesti Kannatysyhdistys. Rahaa kertyikin suurensuuri määrä huikeassa tahdissa. Sopiva tontti löytyi vuonna 1984 Espoon Siikajärveltä, vain muutaman kilometrin päästä partiopiirin Nuuksion kämpistä. Rakennustyöt tontilla alkoivat vuonna 1986 ja vihkimystilaisuus oli syksyllä 1988, sopivasti lippukunnan 50-vuotisvuonna.

Vuonna 1984 lippukunta oli toistaiseksi suurimmillaan. Jäseniä lippukunnassa oli yli 150. Vartioiden lukumäärä oli yhdeksän ja laumoja oli kolme. Jäsenmäärää kasvattivat ne jäsenet, jotka olivat yhä partiolaisia, mutta joita ei juurikaan toiminnassa näkynyt. Todellinen aktiivisten jäsenten määrä oli pari-kolmekymmentä jäsentä pienempi. Vuonna 1985 lippukunta osallisui Suomen Partiolaisten (myöh. SP) suurleiri Miilu 85:lle.

Paraati

50 vuotias Jeanne d’Arc

Vuonna 1988 lippukunta täytti juhlavat 50 vuotta. Juhlavuonna järjestettiin virallisen juhlatilaisuuden lisäksi juhlakesäleiri ja seuraavana vuonna lippukunta kävi juhlavuoden kunniaksi Jamboree Cumryllä Walesissa. Matkaan osallistui yli kolmekymmentä lippukuntalaista ja matkanjohtajana toimi Santtu Ahonen. Vuonna 1990 lippukunta osallistui SP:n suurleiri Tervas 90:lle.

Vuonna 1991 aloitettiin toisen kämpän rakennustyöt Siikajärven tontilla. Kristiina Nummelta lahjoituksena saatu hirsirunko pystytettiin seuraavien vuosien kuluessa edellisen kämpän naapuriksi. Tästä kämpästä tuli edellistä erähenkisempi, partiomaisempi. Käyttösähkö jätettiin lippukuntalaisten vaatimuksesta vetämättä uuteen kämppään, joka sai vuonna 1994 kasteessa nimekseen Louhi.

1990 luvulla toinen kämppä ja uusi kolo

1990 luvulla lippukunnan koko vaihteli 130 jäsenen molemmin puolin ollen parhaimmillaan n 170 jäsenen suuruinen. Vartioita oli 8 kappaletta ja laumoja kolme. 90-luvun alkupuolella saatiin lippukunnalle vuokrattua uusi kolo vanhan, Kokkokalliontien kolon läheisyydestä ja toiminta saatiin keskitettyä kahden lähekkäin sijaitsevan kolon ja kahden kämpän ansiosta tiiviiksi. Kumpikin kolo oli runsaassa käytössä ja vartiot retkeilivät taajaan omalla kämpällä ja myös teltalla tai laavulla Nuuksiossa.

Myös muhin partiotapahtumiin otettiin aktiivisesti osaa. Suomen suurimmassa partiotapahtumassa Hiipivässä Haamussa kilpaili lippukunnasta vuosittain kahdesta viiteen vartiota vaihtelevalla menestyksellä. Lippukuntamme oli myös kerran käytännössä järjestämässä tätä kisaa, kun kisan johtoryhmässä vuonna 1992 olivat Santtu Ahonen ja Sippe Aarnio.

Myös partiopiirin toimintaan lippukunnasta riitti väkeä, piirin toimikunnissa oli parhaimmillaan kolme lippukunnan jäsentä aktiivisesti toimimassa.

Kesäleirejä järjestettiin vuosittain. Järjestön tai piirijärjestön järjestäessä leirejä satettiin oma leiri jättää järjestämättä. Myös yhteistyötä muiden lippukuntien, lähinnä SVPR:n lippukuntien kanssa viriteltiin. Vuonna 1993 lippukunnasta kävi pieni joukko partiomatkalla Puolassa. Vuonna 1994 osallistuttiin piirileiri Jeturkastiin isolla joukolla ja 1996 Suomen Partiolaisten Loisto-leiriin Hangonniemellä.

1997 järjestettiin yhteinen kesäleiri kolmen muun SVPR:n lippukunnan kanssa. Leiri Toimen Tyttöjen, Susiveikkojen ja Haukkaveikkojen kanssa oli antoisa kokemus. 1998 pidettiin kesäleiri juhlavuoden kunniaksi Lapissa, Inarissa. Tällä leirillä käytiin kiertoajelulla koko leirin ajaksi vuokratulla bussilla Norjan puolella, uimassa Jäämeressä ja haikki toteutettiin melontahaikkina. Raskaan leirin kruunasivat todella mahtavat itäisen Lapin maisemat. Leirillä oli osallistujia yli 60, mikä on toistakymmentä enemmän kuin mitä lippukunnan omiin leireillä yleensä oli osallistujia.


Tätä sivua viimeksi muokattu 10.8.2013, 13:39.
© Partiolippukunta Jeanne d'Arc 1938-2017 | www-toimikunta